maanantai 24. syyskuuta 2012

Pöytäliina-kangas josta tuli takki

Näin voi nimittäin joskus käydä, varsinkin jos ei löydy takkiin sopivaa, kosteutta hylkivää kangasta. Ajatus oli tehdä takki yhdesta vanhasta keltaisesta pussilakanasta, mutta tämän kesän ja alkusyksyn jäljiltä minuun on iskenyt lievä skeptisyys auringon olemassaoloon. Piti siis löytää kangas joka ei ime vettä kuin sieni, tai tässä tapauksessa kuin vanha lakana. Kangas löytyi Ek:n vahakankaista. Se on punaista ja siihen on kudontavaiheessa kuvioitu tuollaisia pitsiliinan näköisiä kuvia, vaikka tämän kankaan nimessä mainittiin kerni niin se ei todellakaan ole sellaista millaiseksi minä kernin miellän, eli muoviseksi. Tämä kangas on puuvillakangasta jossa on ohut nahkeahko pinta. Mielestäni todella kaunis kangas, varsinkin kun olin jo aikaisemmin päättänyt että haluan laittaa takkiin Fabriinasta, jo keväällä tilatut pitsivetoketjut. Vuodena takissa on Ek:n trikootikki-vuori ja resorit sitä vahvempi-laatuista resoria. Takin vetoketjun kanssa kävi taas kerran niin, ettei vetoketjulaatikosta löytynytkään sitä sopivaa vetoketjua vaikka niitä todella on laatikollinen!


Tässäpä se siis on. Takissa on resorit hihoissa ja hihat ovat mallia ylipitkät, koska minulla on pitkät kädet ja tykkään siitä että resori tulee pitkälle kättä lämmittämään.


                       Vetoketju menee kiinni hupun reunaan asti jolloin takki on todella suojaava.


                                                    Takaa päin, ei mitään ihmeellisyyksiä.






Taskujen ihanat pitsivetoketjut, vetoketjun päiden kanssa piti hetki miettieä miten ne on tarjoitettu laitettavaksi mutta päätin vain kääntää ne ja ommella yli.


Tässä vielä kuva isoäidin-neliö huivin kanssa jonka jo joskus loppukesästä tein. Sekin on jo monesti käyttöön päässyt. Takin kaava on oma ja jos olette aikaisempia postauksia lukeneet saatatte huomata jotain yhden näköisyyttä ötökkätakin ja tämän uuden välillä. Yhdella kaavalla voi saada aikaan aika erilaisen lopputuloksen jos kangas on täysin erilainen ja kaavaa hiukan muokkaa. :)

Ja sitten niin tekeleisiin..

Innostuin uusimman naisten Ottobren Cool Grey -kaavasta todella paljon, varsinkin kun huomasin että voin laittaa siihen hihan, jonka jo aiemmin muokkasin itselleni sopivaksi kahteen muuhun paitaan. Eli eli mallista kolme paitaa, kaikissa sama hiha. No tässä on nyt kuitenkin Cool Gray - kaavalla tehtyjä paitoja muutamat jotka tein itseasiassa jo viime kuussa.





Esimmäinen on Jny:n punapohjaista tähteä, tuon seuraavan, circus-kankaan valmistajaa en muista enkä kyllä sammakko-kankaankaan, mutta kaikki nämä on Piilosta, olen käyttänyt kaikkia jo tosi paljon.

Seuraava broggis oli tehdä miehelle toiset, hiukan paksummat college-housut. Ja ei, niitä aikaisempia ei jostain syystä ole blogattu, ne meni heti käyttöön ja se jäi ja sama uhka lepäsi kyllä myös näiden uusien yllä, sain ne kuitenkin valmiiksi niin ettei mies ollut vielä kotona joten tuli napattua niistä kuva.




Näissä kaava on piirretty miehen ikälopuista Peakin college-housuista sillä erolla että vaatimuksena oli vetoketjutaskut, niissä vetoketjuttomissa kun ei mikään pysy ja tavarat putoilee pitkin lattioita. Näistä tuli todella kivat ja tuo Ek:n palalaarista löydetty sininen college on todella pehmeää, paskua ja sen nurja puoli on harjattu. Vähän maustetta pintaan, mies aina kysyy saisiko jostain raidallista resoria ja sitä onnistuinkin vaihtamaan Heinäkuun vaihtareilla ja pala oli juuri sopiva näihin housuihin joten päätin että sitä saa mitä tilaa. No on ollut kyllä uusiin housuihinsa todella tyytyväinen joten kai ne meni nappiin. :)



Kuukauden blogihiljaisuus

Huomasin juuri, että viimeisimmästä tekstistä on jo kuukausi. Aika korjata asia joten täältä pesee! Paljon kaikenlaista on tapahtunut ja jonkun verran jotain on tullut tehtyäkin. Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna vietimme Ompeluelämää-ryhmämme 1-vuotissyntymäpäivää Tampereella, oli todella hauskaa kiitos vain edelleen kaikille seurasta! Reissulla tuli myös jonkun verran tuhlailtua mutta elokuussa vietetty Kankaaton kuukausi oli takana ja jokaisella taisi pennoset poltella aika pahasti taskunpohjia. Shoppailumaniat eivät kuitenkaan rajoittuneet syyskuun osalta vaan Tampereen reissuun, vaan kävimme kahden muun Oe-kaverin kanssa myös Tallinnassa (tyypit ja heidän lapset on tuttuja mm. Unikuun terapiahuone ja Aeno -blogeista), Karnaluksin ihmeellisessä maailmassa. Mukana meillä oli kaikilla kolmella, meidän ihanat poikalapset, T 6v, E 2.5v ja oma Onsioni nyt 2v 4kk.


Tässä hiukan matkafotoa, olemme menossa suorittamaan leluostoksia Tallinnan Stockmannille, Onsio on kuvassa keskimmäinen, T otti hienosti isoveljen roolilla Onnia kädestä ja Onnihan oli tietysti aivan haltioissaan tästä uudesta tuttavuudesta. Niin ja sitten ne Karnaluks-ostokset, nehän ne kaikkia kiinnostaa..


Luonnollisesti kaikki kuvassa oleva ei ole minulle, vain noin 95%.. Olin varannut Karnaluksiin käteistä 150€ koska siellä ostaminen on aina yhtä kuumottavaa, kassaneiti näpyttää tuotteita koneelta käsin ja siinä tiskin toisella puolella ollessa sinulle ei ole harmainta aavistustakaan siitä kuinka paljon rahaa on mennyt ja kuinka paljon vielä tulee menemään. Mutta sen vaan sanon että halpaa siellä on! Näihin ostoksiin paloi n.130€ ja sillä ei rajan tältä puolelta ostettaisi läheskään tuota määrää tavaraa, lisäksi Karnaluksin valikoima on omaa luokkaansa. Tallinnaan menimme Eckerölinella, risteilyn hinta oli bonusperjantain kunniaksi 17€ ja sehän ei ole paha hinta ollenkaan tosin laiva on melko vanha ja hiukan epäillyttävä, merenkäynti oli aika kovaa ja jäimme Aenon kanssa jopa hissiin jumiin joka oli hiukan ahdistavaa. Muuten reissu meni kyllä todella hyvin ja pojilla oli kivaa yhdessä vaikkeivät entuudestaan tunteneetkaan toisiaan.